Varaudu

Varaudu pahimpaan

Mutta tärkeämpää on varautua parhaimpaan

Rakas kuolema

Pelottaa

En halua mennä, on niin paljon tehtävää
Sattuuko se?
Loppuuko kaikki?

Siellä hän on, olen nähnyt hänet ennenkin

Hänen nimensä on kuolema

Hän on diktaattori
Hän on lempeä ja hyvä diktaattori
Jokaisen pitää tavata hänet kerran
Muuta hän ei vaadi
Muuta hän ei vaadi

Hänen tapaamisensa on elämäni täyttymys
Tuntea hänen pyyteetön rakkautensa
Kokea kuolema
Kokea kuolema

Rakas kuolema

Tuijotan

Tuijotan, ja musiikki. Musiikki. Musiikin rytmi. Rytmi.
Miksi itken, mille itken, mitä itken.
Tuijotan. Itken.

En itke.
Miksi en itke.
Olen itkenyt.
Rytmi.

Mikä tämä on. Mikä tämä on. Mikä tämä on.
Mitä tämä kaikki on?

Tunne.

Tuijotan.

Pihalla kyyneleitä - ulkona

Kyynel
Rakastan sinua
Kyynel
Musiikkia - rakastan sinua
Kyynel
Valoja - rakastan sinua
Kyynel
Ikävä - rakastan sinua

Kyynel
Kyynel
Kyynel

Rakastan sinua

Käänne

Elämässäni on tapahtunut jotakin aivan ihanaa, olen saanut kokea jo kauan sitä rakkautta jota olen niin kauan etsinyt. Henkilö jonka kanssa saan kokea tämän tunteen - häntä ei voi sanoin kuvailla. Ihastuttava, kaunis, rakas, kultainen, hassu ja mukava.

Luin edellisiä tekstejä läpi, ja ne ahdistivat. Ahdistivat suuresti. Niistä pyrkii ulos kuin iljettävä, vihainen koppakuoriainen. Osa teksteistä oli mukavia, mutta suurin osa teki pahaa.

Olen muuttunut, pidän itsestäni paljon enemmän nyt. Rakkaus on avannut minut. Avannut minut rakastamaan takaisin ja olemaan rakas!

Annetaan rakkauden tulvia meistä muihin ja nautitaan toisistamme!

Hullun nauru

Elämä on hullua.
Mutta minä vain nauran.
Nauran ja nauran.
Kaikki katsovat.
Eivätkö he ymmärrä.
Minä nauran vain kovemmin.
Joku kysyy onko kaikki kunnossa.
Kaikki on yhä vain hauskempaa.
Minut viedään sairaalaan toipumaan.
Ja minä meinaan kuolla nauruun.

Muisto

Siinä olet. Mutta et ole enää kauaa.
Minä olen. Olen aikani.
Kuh lähdet, ajattelen näitä hetkiä.
Miten voisin unohtaa nyt, etten muistaisi myöhemmin.

Olet, kuin et olisikaan ollut.
Tapahtunut kuin kirja.
Kirja kirjoitetaan vain kerran.

Muistat ajatukset, surun, pelon.
Ehkä muistat hänetkin.

Tunne

Sinisilmäinen seitsemän. Heh. Keltainen on ilon väri. Keltainen leikkimässä pikkulapsen kanssa. Pelottavaa. Lyhennettyjä ihmisääniä. Hyppy uimahallin kaiteelta. Adrenaliini. Elon tunne. Elon laskuoppi. Heh. Palaa jäämättä.

Viisi
Neljä
Kolme
Kaksi
Violetti

Rousseaun punaiset käärreliinat ja hämmästyksestä hirnuvat oriit. Ritarillinen ote naiseen, miekka rinnassa. Uutuuttaan hohtavat hevosenkengät kelpaisivat ihmisillekin. Muoti. Älä saarnaa ellet ole kuollut. Varo lähettiä. Käärö, ja ohi.

Rajallinen vapaus

Saamme ajatella mitä haluamme. Mutta jos poikkeamme paljoa yleisesti hyväksytyistä ajatusmalleista, olemme eroavia. Monesti liiallinen erilaisuus määritellään jo sairaudeksi, mutta jollei eroavaisuus sinänsä ole sairaus, se antaa hyvät edellytykset sairauden kehittymiseen. On pyrittävä kohti yhteiskuntamme keskikohtaa, jossa ruoho on vihreätä ja ihmiset ovat tavallisia. Mutta jos aiomme hairahtua pallon toiselle puolelle, on ymmärrettävä ettei valintaa tule ymmärtämään moni.

Missä ruoho on vihreintä, on helppoa ja onnellista elää muiden iloisten ihmisten seurassa. Mutta kun käy niin kaukana vihreydestä kuin on mahdollista, niin että vain harva auringonsäde tavoittaa silmäsi, voit nähdä pallon toiselle puolelle. Voit huomata ettei vihreä ruoho ole elämän välttämättömyys. Pallon toisella puolella on vain harvoja ihmisiä, mutta he puhuvat samaa kieltä kanssasi. Mitä lähempänä reunaa olet, sitä kauempana olet kummankin pallonpuoliskon ihmisistä. Olet yksin. Perillä olet kaltaistesi seurassa, ja he pitävät toisen pallonpuoliskon ihmisiä etäisinä.

Tietoisuuden olemassaolosta

Oletetaan ettei sielua ole. Koostun atomeista. Jos minut kootaan myöhemmin jollain ajanhetkellä uudestaan, olenko sama ihminen? Jos en ole, silloin oletetaan olemassa olevan jotain muutakin kuin materiaa. Vaikuttaako aika siihen, olenko sama ihminen? En koostuisi pelkästä materiasta, vaan minä olisin myös aika.

Oletetaan että sielu on olemassa. Olenko sama ihminen jos minut kootaan samoista palasista jossain eri ajanhetkessä? Jos en ole, mitä on tapahtunut? Sieluni on poistunut, ja on jossain eri ulottuvuudessa kuin minä itse, mutta kuka kontrolloi uutta fyysistä minääni silloin? On mielekästä olettaa että jokin toinen sielu kontrolloi kehoani, koska muuten ajaudumme hankaluuksiin teorian kanssa. Jos eri sielu on ottanut kehoni kodikseen, tietääkö sielu olevansa eri kehossa? Luultavasti ei tiedä. Missä vaiheessa sielu tiedostaa itsensä? Jos sielu tiedostaa itsensä vain siirtymävaiheessa kun ei ole missään kehossa, jos sellaista siirtymävaihetta on, koko sielun olemassaolon olettaminen on epämielekästä.

Jos taas olen sama ihminen kun minut kootaan eri ajanhetkessä, olenko kuolematon?

Kuun silta

Tummaan mekkoon pukeutunut nainen lipuu järven rantaan. Kuu luo siltansa järven pintaan ja surullisen kaunis nainen nostaa kasvojaan. Välähdys, ja tulinen kuun silta valaisee hämyisästi maalatun maiseman. Liekit tanssivat pehmeillä kasvoilla. Kyyneleet vierivät jo samettisen hameen kankaalla.

Nainen huutaa ilman syytä. Huulet avautuvat suudelman toivossa, ketään ei tule. Hän on yksin. Tuli on polttanut jäisen arven naisen sydämeen, hän ei enää tunne. Voimat loppuvat ja violetinsävyinen mekko leijalee maahan. Järvi ei pala, luonto on rauhoittunut. Kyyneleet täyttävät naisen tunteettomat kasvot. Kaikkialla on hiljaista.

Le Repet

"Hei matkasta pitää maksaa!". Ze loi ohuen katseen kuljettajan läpi. "Olen asunut tällä planeetalla yli kahdeksansataa vuotta, ja mielestäni siksi minun on oikeutettua saada matkustaa tämän kerran ilmaiseksi". Kuljettaja vastasi; "Pahoittelut", ja kaikki bussissa nousivat ylös, tekivät ristinmerkin ja rukoilivat Allahia. Kuljettaja painoi kaasun pohjaan ja kaikki nytkähtivät eteenpäin. Nykyään busseilla on vaarallista matkustaa, ihmiset eivät kykene enää hallitsemaan ajatuksiaan niin kuin ennen. Siksi rukoileminen on vastikään tullut pakolliseksi. Ze loi löyhän katseen matkustajiin. Zellä oli poikkeukselliset silmät. Hänen silmänsä olivat vaaleat, suorastaan valkoiset, mutta joissa oli keskellä silmää musta osio, jota reunusti ohut vaaleansininen rengas. Hän loi häkellyttävillä silmillään rauhan yhteen matkustajaan.

Le Repet oli tämä matkustaja nimeltään. Hän oli syntynyt köyhään perheeseen, mutta oli myöhemmin vaurastunut menettämällä kaiken rahallisen omaisuutensa. Nyt kuitenkin hänen rikkautensa oli kääntynyt häntä itseään vastaan. Hän ei saisi niin rikkaana kuin oli, matkustaa julkisessa bussissa. Mutta rukoilun lomassa hänen ajatuksensa harhautuivat valonnopeudella kulkevaan bussiin. Koska tämä oli mahdotonta, bussi tuhoutui. Tai ainakin näin uskotaan, koska tällaisista kadotuksen busseista ei ole sen jälkeen tehty havaintoja aistien avulla.

Bussin kadottua, matkustajat syntyivät. Le Repet syntyi galaksiseen sirkulariteettiin. Hän sai itsellensä galaksin jota kutsuttiin nimellä Frip-Levon. Le Repet viihtyi elämässään. Hän piti taidokkaasti Frip-Levonin epätasapainossa, säädellen auringoissa olevien vesisäteiden määrää. Vesisäteiden määrä oli tärkeää pitää oikeana, koska kuten kaikki tiedämme, väärin suunnattuina ne voivat taittaa valomolekyylit epätasaiseksi kimpuksi. Kimppu tuottaisi maailmankaikkeuteen trettofagastisen^e56 laajuisia kukkakuvioita, jotka laajetessaan ajaisivat ihmisiä ottamaan selvää ilmiön alkuperästä. Silloin Le Repet saattaisi paljastua Jumalaksi, jolloin hän palaisi elämään. Hänen olemassaolonsa olisi helpompaa eläväisenä, mutta sitähän Repet ei tiedä. Hän on vain galaksinsa tasapainottelija eikä Jumala. Jumala ei ohjaa mitään, vaan ohjaa kaikkea.

Eräänä ajanhetkenä Repet kohtasi kuitenkin ongelman. Hän näki takautuvasti oman eläväisen syntmäkuolemansa. Järjestelmässä oli virhe. Repet tajusi tämän. Jos hän keskittäisi kaiken tarmonsa tähän, kaikki saattaisi loppua. Tuntien vetoa valoon, hän kätteli ristiriitaa. Hän teki paholaisen kanssa sopimuksen. Galaksit alkoivat muodostaa linja-autoja.

Busseista tulikin repertuaareja hänen ranskalaiseen ravintolaansa, jonka hän avasi vuonna 1564 juuri ennen neljättä maailmansotaa. Hänen ravintolansa oli menestynyt hyvin, mutta ateisimin leviäminen oli syönyt maailman uskottavuutta. Ei ollut trendikästä uskoa mihinkään, niinpä myös itse maailma oli häviämässä. Mutta kuitenkin kasvien juuret olivat jo vuosisatojen ajan juurtuneet maaperään ja sitoneet maa-aineksen paikoilleen, niinpä Le Repetkin haudattiin hänen kuolemansa viimeisenä päivänä.

Ikuisuus

Mietin mikä vuosi nyt on. Paperiin kirjoitan automaattisesti 2008, vuosi on luultavasti 2008. Mutta vuosi on vain lukuja. Me elämme tavaramaailmassa, jossa on aika on olemassa. Kunpa voisimme siirtyä ajasta ikuisuuteen ja tavaroista ajatuksiin. Sekaisuus ja suru valtaavat mielen. Tavaroideni päällä on pölyä. Mutta vain tavarani ovat pölyssä, en minä itse. Muiden tavarat ovat puhtaita, mutta he itse ovat pölyssä. Mutta sillä ei ole väliä, elämme tavaramaailmassa. Kun tavarat ovat puhtaita, he myös itse ovat puhtaita.

Näen valveunta. Mutta jos unessa ymmärtää näkevänsä unta, on vaikea käsittää pystyvänsä lentämään. Elän valveunessa. Elän ikuisuudessa. Elän ajatuksissa. Muut käskevät puhdistamaan pölyt tavaroideni päältä, mutta en tottele, koska tiedän olevani valveunessa. Mutta koska elän valveunta, tiedän myös että muut ovat vielä tiedostamattomia unestaan.

Ajalla ei ole väliä, jos siirtyy ajattomaan ikuisuuteen. Mutta kaupassa ei myydä ikuisuutta, vain nykyisyyttä. Musiikki sekoittuu ajatuksiini ja siirtyy ikuisuuteen. Ajatuksistani tuleekin taustamusiikkia musiikille.

En voi siirtää syvällisimpiä tuntemuksia paperille, koska ne ovat jo ikuisuudessa. Ikuisuus on vain päässäni.

Syvemmälle

Olen vuosikaudet kaivannut läheisyyttä. Tyttöystäviä minulla on ollut muutamia, mutta suhteiden kesto on ollut lyhyt. En ole päässyt tutustumaan heihin kunnolla eivätkä he minuun.

Tulin äsken lenkiltä, joku oli loukkaantunut. En nähnyt kuin ambulanssin, mutta se sai tutun tunteen heräämään minussa. Ehkä joku ikäiseni tyttö on loukkaantunut, tai kuollut. Jos hän kuoli, ja eli elämänsä onnellisena, minua ei juuri harmita. Mutta jos tyttö oli yksinäinen tai sairas, minussa herää syvä suru. Jos me kaksi olisimme tavanneet, kaikki voisi olla hänen elämässään toisin. Minulla on niin paljon annettavaa muille. En vain osaa antaa sitä.

En tiedä olisinko onnellinen jos olisin yhdessä aidosti rakastamani tytön kanssa. Olen pohtinut miksen voi olla onnellinen jo nyt. Luulen osan kuvitelmastani johtuvan yhteiskunnasta, rakkaudesta ollaan tehty onnellisuuden absoluuttinen lähde. Uskon erakkojen olevan onnellisia. Tai ainakin onnellisempia kuin ollessaan muiden seurassa, muuten he eivät eristäytyisi. Korkeimman onnellisuuden tason voi saavuttaa vapautumalla rakastamisen tarpeesta. Kun vapautuu elämänjanosta, ei enää voi murehtia kuolemaakaan. Budhhalaisuus on lähellä ajatuksiani. Jos vapaudut elämänhalusta, onnellisuus valtaa kehosi. Olet jo perillä.

Olo on yksinäinen.

Olemme oikeassa

Monoteistiset uskonnot ovat keskenään loogisessa ristiriidassa. Jokainen niistä väittää olevansa oikeassa, ja muiden olevan väärässä. Kaikki eivät voi olla oikeassa, eikä välttämättä yksikään niistä ole.

Ulkopuolisen tarkkailijan on kuitenkin mahdoton kertoa kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Miten uskominen eroaa sairaudesta?

Aihe on hämmentävä.

Mitä haluan sanoa

Minua on kauan vaivannut ristiriita ajattelutapojen eroavaisuuksissa minun ja muiden ihmisten välillä. Erot ovat luonnollisia, mutta subjektiivisesti havainnoituna suuret erot luovat eriarvoisuutta. Mielestäni on tervettä ajatella olevansa itse oikeassa, jos huomaa erojen olevan suuria. Silti on epämielekästä ajatella olevansa itse jollakin tavoin muita parempi.

Tänä aamuna ymmärsin mitä ajattelen ja mitä haluan kertoa muille.

Yleensä ihmiset haluavat keskustella maailman nykytilasta. "Onpa kaunis ilma". Voimme yhä uudestaan kertoa toisillemme millainen ilma ulkona on, mutta tälloin keskitymme nykyhetkeen. Mutta mitä pahaa hetkessä elämisessa on?

Jos kerron päivästä toiseen ainoalle tuntemalleni ihmiselle millainen ilma ulkona on kuolemaani saakka, kyseenalaistan koko sosiaalisen suhteen järkevyyden, olettaen että ilmoista puhuminen on ainoa keskustelumme aihe. Kun keskustellaan nykyhetkestä, näen sen hukkaan heitettynä aikana. Voimme loputtomasti keskustella siitä millainen maailma on nyt, ymmärtämättä mitään.

Minua kiinnostaa maailmamme teoriassa. Haluan kertoa ihmisille etteivät haaskaa elämäänsä sellaiseen, jossa he eivät päädy mihinkään. Hetkessä eläminen vieraannuttaa ymmärryksestä.

Yksinkertaista turhuutta

Kirjoitettu aiemmin.

"Olen ääriäni myöden täynnä täynnä ihmisten yksinkertaisuutta. Eilen kävin lyhyen keskustelun joka oli yksinkertaisuudessaan masentava kokemus. Puhuimme tapahtumasta joka koittaa noin viikon päästä. Siihen osallistumisesta ei hyödy mitään ja minun läsnäoloni on käytännössä yhdentekevää. Suurimmaksi osin tilanne olisi myös epämiellyttävä. Totesin, etten ole varma tulostani. Tähän tuttava vastasi, että on hieman häpeällistä jättää tulematta. Kenelle se olisi häpeällistä? Jos tuttaviani asia hävettäisi, voisin kertoa olleeni mukana. Jälkeenpäin olisi mukava muistella mitä on tullut tehtyä, vastasi hän. Tokaisin ettei mielestäni ole mielekästä tehdä asioita siksi, jotta niitä voisi myöhemmin muistella. Asiat ovat silloin huonosti jos ei ole muuta tekemistä kuin muistella vanhoja. Tähän sain vastaukseksi että on mukava nauraa myöhemmin mitä on tullut tehtyä. Luovutin.

Minusta tuntuu että olen pakosti jotenkin erilainen. En ole enää aikoihin jaksanut keskustella tyhjää. Mikseivät muut voi puhua tyhjän sijasta mistä muusta tahansa?"

Itsemurhat

Kirjoitettu aiemmin.

"Miksi ihmiset tekevät itsemurhia? Yleisin ja vaikea ymmärrettävä syy on halu päästä pois kestämättömästä kärsimyksestä. Vaikeaa on ymmärtää milloin kärsimyksestä tulee sietämätöntä. Jokainen on kärsinyt, muttei ikinä niin paljoa ettei sitä kestäisi, toivon niin. Tilanne on mielestäni erilainen fyysiseen maailmaan, jossa raja esimerkiksi korkeushypyssä tulee vastaan. Vastaan tulee mitattavissa oleva selkeä raja, josta hyppääjä ei pääse ylemmäksi. Raja on havaittavissa vasta jälkeenpäin, mutta teoriassa sellainen on kuitenkin olemassa. Mutta henkisesti voi päästä aina asteen korkeammalle. Itsemurha ei ole välttämättömyys vaan valinta, mutta korkeushypyssä riman ylitys ei ole pelkkä valinta. On totta ettei ihminen voi ylittää tiettyä rajaa. Mutta itsemurhaa ei tule ikinä eteen ainoana vaihtoehtona. Miksi siis ihmiset tekevät itsemurhia? Mielestäni valtava kärsimys on parempi kuin kuolema. En tiedä olisinko samaa mieltä tosipaikan edessä, mutta ainakin teoriassa olen.

Yksi mahdollisuus on että kärsimys luo illuusion ainoasta vaihtoehdosta. Vaikuttaa virheellisesti kuin muita vaihtoehtoja ei olisi. Tilanne on sama jos muut sanovat sinua rumaksi, silloin sinusta on mahdollista todellakin tulla "ruma", koska muut luovat illuusion rumuudestasi. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin olla ruma. Toinen mahdollisuus on "vapautuminen". Kaikkia lajeja yhdistää piirre pysyä hengissä ja lisääntyä. On mahdollista vapautua tästä lajiamme yhdistävästä piirteestä. Itsemurha tarjoaa mahdollisuuden itsetuhoisille yksilöille karsiutua pois, jotka ovat haitallisia lajin säilymisen kannalta. Tässä ei ole mitään kummallista."

Ulottuvuudet

Fyysinen maailma on helppo mieltää kolmeksi eri ulottuvuudeksi joita ovat korkeus, leveys ja syvyys. Mutta jos käsitykseni fyysisestä maailmasta on kaksiulotteinen, silloin kolmas ulottuvuus on minulle näkymätön, vaikka se on olemassa. Kolmatta ulottuvuutta ei ole olemassa minulle, mutta muille havaitsijoille jotka havainnoivat kolmattakin ulottuvuutta, kolmas ulottuvuus on.

Ehkäpä yliluonnollinen ulottuvuus on samanlainen. Ne jotka tekevät havaintoja oikeanlaisella ajatusmallilla, yliluonnollinen on olemassa heille. Mutta minulle kaksiulotteisesta maailmasta käsin yliluonnollista ei ole.

Päähine vailla tarkoitusta

Suomalaiset juhlapäivät ovat ikimuistoisia. Silloin saa hyvällä syyllä vetää kunnon kännit. Ryypätä voi milloin huvittaa, siksi olisikin parempi että humaltuminen keskitettäisiin juhlapäiville. Alkoholin runsas käyttö olisi hyväksyttävää juhannuksena, vuoden vaihtuessa, syntymäpäivänä, pääsiäissunnuntaina, adventtiaattona, maanantai-Aadamina ja pikkelssi-perjantaina. Myös tuleva vappu soveltuu mainiosti kännien vetämiseen. Vapusta tulevat mieleen viinan ohella myös valkolakit, jolloin kaikki ylioppilaat saavat vetää lätsänsä päähän. Mutta löytyykö joka vappu toistuvalle lakkivillitykselle mitään loogista syytä?

1. "Se on tapa. Käyttäköön lakkiaan ken tahtoo, ei siitä ole haittaa kenellekään."
Lakin käytön voi tulkita kahdella eri tavalla:
1. Meitä valkohattuisia on aivan älytön määrä, me tarvitsemme lisää hatuttomia!
2. Käykää lukio, saatte lakin ja voitte liittyä meihin!
Maassamme on ammatillisen koulun käyneistä huutava pula työmarkkinoilla, siksi vaihtoehto 2. on vahingollinen yhteiskunnalle. Jos käyttö perustuisi syyhyn 1, silloin tiedottaminen ei ole mennyt nappiin. Tälloin lakin käyttäminen on perusteetonta, eikä asiaa voi perustella tavanmukaisuudella.

2. "Ainoa hetki vuodesta kun lakkia voi käyttää."
Valkopipo on muina vuodenpäivinä älytön vehje, mutta yhtenä päivänä vuodessa siitä tulee suotava päähine. Ei ole vihreää hankkia sellaista vaatekappaletta, jota voi käyttää vain kerran vuodessa, jolloin pärjää ilmankin. Eri asia ovat juhliin hankittavat asusteet joita voi käyttää monesti, ja joiden puutteesta on haittaa itselleen ja muille.

Miksi tällainen keksintö on siis hankittu? Tilanne jossa karvalakkia tarvitaan on lakittamistilaisuus, josta ei ole suotavaa jäädä pois ilman pätevää syytä. Myös ylioppilaskuvat on otettava hatun kanssa. Valkolakkeilulle ei siis ole olemassa loogista syytä, vaan lakki on hankittava, koska sellainen on tapa. Tästä tavasta on mahdollista irtautua kasvojaan menettämättä.

Ratkaisu ovat vuokrattavat valkolippikset tai lainaaminen. Lakittaminen, ylioppilaskuvat ja juhlat sujuvat mallikkaasti ilman ihmetystä. Vappuna lakin puuttumisen voi perustella yhteiskunnallisesti hyväksyttävästi sen häviämisellä. Lakin voivat myös kadottaa jo sen omaavat.

Tietoisesti sairas

Psyykkisesti sairas oleva ihminen voi tiedostaa sairautensa. Tämä on mielenkiintoinen tilanne.

Fyysinen sairaus on helppo todeta. Käteni on murtunut, siihen sattuu eikä käteni liiku. Käsi ei ole terve. Se pitää parantaa. Halu itsensä paranemisesta on luonteva, koska käden murtumisesta ei ole kuin haittaa. En ole tavannut ihmisiä, joista murtunut käsi olisi hyödyllinen. He eivät halua pitää kättä murtuneena, koska ehjä käsi on parempi ratkaisu.

Psyykkinen sairaus on vaikea todeta, niin muiden kuin sairaankin. Ulkopuolinen tarkkailija voi todeta sairauden ulkoisesta käytöksestä. Mutta mistä psyykkisesti sairas voi ymmärtää olevansa sairas? Ehjällä kädellä voi nostaa esineitä, käteen ei satu, ja on käytännöllisempi omata ehjä käsi kuin rikkonainen. Ajatusmaailma havaitsee käden sairauden, mutta mistä ajatus itse huomaa olevansa sairas?

Ensimmäinen aste on, kun huomaa ajattelunsa tuottavan selkeää haittaa itselleen. Kuten vainoharhaisuus. Murtunut käsi on sairas, koska siihen sattuu ja se on epäkunnossa. Mielen sairauden voi huomata esimerkiksi rikkinäisestä kädestä. Jos käsi on murrettu tahallisesti omasta toimesta, silloin ajatuksen täytyy olla sairas. Ajatus on tuottanut pahoinvointia. Toinen vaihe seuraa, kun huomaa ajattelun olevan pakkomielistä. Jotta ymmärtää olevansa henkisesti sairas, on vielä lopuksi ymmärrettävä ettei omaa ajattelumaailmaa kykene muuttamaan vaikka olisi siihen halukas.

Jos sairauden toteaa ulkopuolinen, on mahdollista ettei henkilö ymmärrä tuottavansa harmia itselleen sairaudellaan. Silloin on mahdotonta parantua. Jos ihminen kuitenkin ymmärtää voivansa pahoin, totesi sen hän itse tai ei, on mahdollista ettei sairaudesta paraneminen silti toteudu.

Pelkään jonkun tulevan nurkan takaa ja nappaavan lompakkoni, mutta pelkoni ei ole turhaa. Kukaan ei pääse varastamaan lompakkoani, jos olen koko ajan varuillani. Tämä on totta. Mutta on myös totta, että elämäni vaikeutuu monin tavoin jos kiinnitän huomioni vain lompakkooni. Siis tietoisesti psyykkisesti sairaalla ihmisellä arviontikyky ja looginen päättely heikentyvät. He eivät näe suurta kuvaa. Pelkkä sairauden tiedostaminen ei siis riitä. Paranemisen halun täytyy herätä. Jos sairaana oleminen on hyödyllisempää kuin terveenä oleminen, ei ole perusteltua tervehtyä.

Viimeisessä tapauksessa ihminen on ymmärtänyt olevansa sairas ja haluavansa parantua, muttei parane. Näissä tapauksissa biologialla on suurempi osuus kuin muissa tapauksissa, mutta jätämme sen huomiotta. Esimerkiksi murhaamisenhimoa sinällään on vaikea selittää, jollei vedota biologisiin syihin.

Miksi haluat murhata? En tiedä. Äänet käskevät minua tekemään niin. Mutta en halua kuulla niitä ääniä tai murhata. Haluan parantua.

Tällaisessa tapauksessa mieleeni tulee vain, että ihminen on alkanut itse kehittää omia virikkeitään tylsyyden tilalle, joista psyyke sairastuu. Tähän yksi ratkaisu voi olla virikkeiden tarjoaminen, jottei mielen tarvitse enää itse luoda omia virikkeitään tyhjästä. Toinen vaihtoehto ovat traumat tai tapahtumat jotka ovat laukaisseet murhanhimon. Ja kolmas vaihtoehto on selittämätön syy. Kaksi viimeistä vaihtoehtoa ovat ratkaisua vailla, niihin logiikan keinoin ei ole mahdollista saada ratkaisua.

Totta vai faktaa?

Tänään ajatellessani kuinka perusteettomasti eläinrakkaat ihmiset luovat eläimilleen kaikenlaisia kykyjä, kuten vaikkapa tietoisuuden, huomasin ajattelussani jotakin mielenkiintoista. Jos väitetään että koiralla väitetään olevan tietoisuus omasta itsestään ja teoistaan samalla tavalla kuin ihmisellä, suurin osa ihmisistä varmastikin toteaisi väitteen vääräksi. Itse ajattelen ettei asian voida todeta olevan kummallakaan tavalla. Näin ajattelen jokaisessa asiassa jota ei voida todistaa saumattomasti.

Tämän näkökulman hankaluus kuitenkin kiteytyy siihen, ettei maailmasta saamamme tieto ole milloinkaan täydellistä. Silloin täydellisen ratkaisun tekeminen on mahdotonta, parhaan ratkaisun voi tehdä yhdistämällä kaikki tekijät, ja tekemällä tilastollisesti parhaan ratkaisun. Mitä enemmän tekijöitä osaa huomioida, sen tarkempi arvio on. Tekijöiden objektiivinen arviointi on mahdotonta, mutta myös siinä on noudatettava tilastollista todennäköisyyttä, jotta parhaaseen objektiiviseen arvioon muuttujista voidaan päästä.

Verrataan maailmaa pokeriin. Maailma on monimutkaisempi verrattuna pokeriin, mutta näissä kummassakin pelissä voittaa eniten se, joka osaa käsitellä puutteellisia tiedon palasia taitavimmin. Olen itse päässyt siihen vaiheeseen, että huomaan erittäin todennäköisissä asioissa ne aukot, jotka luulisin monien muiden jättävän huomiotta. Mutta tämä ei ole minulle juurikaan hyödyksi, sillä vain erittäin harvoin kannattaa huomioida näkymättömän pieni yksityiskohta, ja jättää huomiotta kaikki muu.

Hyötynä kaiken kyseenalaistavasta ajattelutavasta on, etteivät itsestäänselvät asiat ole enää itsestäänselviä. Kaikkea voi epäillä. Toinen ilmiselvä hyöty on, että lähes mahdoton on mahdollista tapahtua. Ja silloin kun se tapahtuu, se ei tule minulle yllätyksenä. Ja kun kaikista mahdollisista asioista huomioidaan kaikki epätodennäköisyydet, epätodennäköisyyksistä kasvaa ainakin enemmän todennäköinen vaihtoehto kuin jostakin epätodennäköisyydestä yksinään.

Olen oppinut käyttämään epätäydellistä informaatiota, ja teen monesti mielestäni keskiarvoisesti harkittuja valintoja, vaikka pääasiassa etsinkin epäkohtia. Maailmassa ei pärjää, jos ei osaa käsitellä asioiden palasia. Minun kannattaa keskittyä suuren kuvan näkemiseen, jotta voin tehdä jatkossa tehokkaampia ratkaisuja, muttei jättää huomiotta miltei mahdottomia ratkaisuja.

Koiralla ei ole tietoisuutta samalla tavalla kuin ihmisellä.

Tuntuu oudolta väittää todeksi jotakin epäeksaktia. Tästä lähin käytän mielessäni sanaa fakta, jos tarkoitan sellaista asiaa joka on mielestäni kiistatta totta. Sanaa totta käytän tästä lähtien jos asia on todennäköisesti totta, mutta sisältää epätodennäköisempiä ratkaisuja. Asiaan liittyvät vielä termien eri tasot, mutta sitä tarvitsee miettiä myöhemmin.

Naisen simulointi

Tänään bussissa yritin eläytyä olemaan nainen. Yritin jotenkin ymmärtää millaista olisi olla nainen, noin biologisesti, enkä onnistunut siinä kovin hyvin. Jos olisin nainen, olisin itse haluni kohde. En saanut ajatteluani käännettyäni niin että miehet olisivat alkaneet tuntua viehättäviltä. Aina kun mietin mikä olen, huomasin että haluni kohdistuivat siihen mikä kuvittelin olevani. En sisäistänyt naisen roolia. Näin ollen lähes kaikki jäi ymmärtämättä, lukuunottamatta mitä maalaisjärjellä ei olisi ymmärrettävissä. Yritetään vielä uudemman kerran, katsotaan miten käy.

Olo on sukupuoliton.

Taistelu absolutismia vastaan

Absolutismista alkaa tulla riesa. Luontevasti käyttäytyminen on vaivalloista, jos puheaihe porukassa tai kaksin siirtyy alkoholiin tai baareihin. Kannattaako mainita olevansa absolutisti? Yleensä en mainitse, jos ihmiset ovat minulle jokseenkin tuntemattomia. Pidän monesti ajatukseni omana tietonani, niin myös absolutismini. Mutta havahduin jokin aika sitten siihen, että asiasta vaikeneminen ei välttämättä ole paras ratkaisu. Seuraavalla kerralla kun ihmiset eivät tiedä absolutismistani, voisin mainita siitä ja jatkaa keskustelua jollakin kysymyksellä koskien baareja tai juomia, mutta asettaen kysymyksen positiivisesti. Katsotaan miten käy.

Lisäksi tuntuu olevan hankalaa löytää ikäisteni seurasta kohtuudella juovia tai mieluiten juomattomia. Ja mitä muuta voi tehdä porukassa kuin ryypätä? En osaa kuvitella mitä muuta ihmiset tekevät vapaa-ajallaan. Ryyppäävät porukassa ja ovat itsekseen?

Olo on lohduton.

Niin kuin aina

Hänen ihonsa on pehmeä, sileä, hento.
Hänen hiuksensa ovat silkkiäkin hienommat, arvokkaasti laskeutuvat.
Hänen silmänsä huokuvat lämpöä ja rakkautta.
Hän on rakastettava.
En koskaan kosketa hänen ihoaan, hiuksiaan tai katso hänen silmiinsä tarkoituksella.
Pelkään, en koskaan osoita rakkauttani.

Hänet lasketaan pehmustettuun arkkuun. Sinne hän katosi, jonnekin.

Nyt on toinen arkku avoin. Minun vuoroni.
Itken.
Itken, niin kuin olen aina itkenyt.

Epämiellyttävät unet

Viime yönä näin taas unta joka oli pelottava. Kuvasin digikameralla videota joistakin kaivostunneleista, joissa oli vielä raiteet jäljellä, mutta jotka oli hylätty jo aikoja sitten. Toivoin saavani sattumalta tallennettua jotakin yliluonnollista. Vaikka videolle alkoi tallentua mitä pelottavimpia häivähdyksiä joistakin... olennoista, menin vielä yhteen tunneliin jossa oli täysin pimeää ja siellä videolle tallentui paljon kaikenlaisia epätodellisia olioita.

Uni juontaa juurensa kysymykseen, onko "yliluonnollista" olemassa. Olen tutkinut asiaa kauan, enkä tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Mutta selkeyttääkseni ajatuksiani, en usko mihinkään yliluonnolliseen, ennen kuin saan itse tarpeeksi hyvän yliluonnollisen olemassaolosta. Luin eräs päivä kirjastossa EVP:stä (Electronic Voice Phenomena), jota on esimerkiksi kasettinauhurilla tallennetut puheäänet, joita tallentaja ei ole kuullut tai tehnyt. Ollaan voitu osoittaa ettei kyse ole radiolähetyksistä, ja monesti äänet ovat tallentajalle tuttuja vainajien ääniä. Ilmiöstä löytyy joitakin hämmästyttäviä todisteita, mutten usko asiaan ennen kuin itse kokeilen sitä. Todennäköisesti tämä ja yliluonnollisen kohtaaminen yhdistyivät unessani.

Olen kauan halunnut ilmaista päässäni olevaa sekamelskaa sekä maailman sairautta jollain järkyttävällä tavalla. Jos uneni voisi muuttaa videoksi, se olisi varmasti lähellä sitä mitä haen.

Olo on kuin eläisi unessa.

Todellista unta

Elämästäni on tullut virtuaalista. Tai se on varmasti ollut jo kauan sitä, mutta virtuaalisuus tarjoaa oman maailmansa, jonka voi luoda aina uudestaan jos siinä tekee virheen. Uusi keskustelufoorumi, uusi nimimerkki, uusi peli, ne eivät ikinä lopu. Mutta virtuaalinen maine siinä missä maallinenkaan ei saa olla tavoittelemisen arvoista. Itse yritän hyödyntää virtuaalitodellisuutta tulevaisuuteni turvaamiseen sekä tiedonjanoni täyttämiseen, sekä joskus myös itseni toteuttamiseen. Tämä erkaannuttaa "todellisuudesta".

Huoneeni on sekainen. Olen huomannut että se on ollut niin kauan sekainen että en pidä sitä mitenkään kummallisena. Tämä on suhteellisen tavallista. Jos huoneessani ei paljoa ihmisiä käy, minun ei tarvitse pitää sitä siistinä. Ymmärrän maalaisjärjen, ja vähintään psykologian avulla, että ei ole suopeaa esitellä toisille sekaista huonetta. Mutta itseäni asia ei haittaa, koska en tiedosta sekaisuudesta olevan haittaa. Myös tukkani on sekainen, mutta sekaisuus voi olla trendikästä, toisin kuin likaisuus.

Tuntuu kuin eläisin unessa. Viime aikoina olen paneutunut yliluonnollisen tutkimiseen, onko siitä mitään todisteita jotka voivat itseni vakuuttaa. En ole edelleenkään päässyt puusta pitkälle, vaikka olen ollut koko ikäni kiinnostunut yliluonnollisesta. Ylä-asteella totesin länsimaisen tieteen olevan Totuus, niin kuin nykypäivän trendi on. Nykyään tilanne on toinen. Tunnen ihmisiä jotka pitävät minulle yliluonnollisia asioita tosina, enkä voi uskoa niin samanlaisten ihmisten kuin minä, uskovan ilman mitään todisteita minulle tuntemattomaan. Itselläni on harvoja todisteita länsimaisen tieteen ulkopuolelle ulottuvista ilmiöistä, enkä tiedä mitä uskoa. Tällainen vääntäminen irtaannuttaa väkisin todellisuudesta, enkä pidä sosiaalista kanssakäymistä välttämättömänä, se luo häiriöitä ajattelukehääni. Käytän sanaa 'kehä' siksi, etten päädy mietteissäni mihinkään, mutta toivon saavuttavani jotakin suurempaa.

Lopuksi totean harmikseni etten pysty meditoimaan. Pintaan nousee jatkuvasti ajatuksia, ja levottomuus on sietämätöntä. Rauha joka yliluonnolisesta vakuuttuneilla ihmisillä monesti tuntuu olevan, puuttuu minulta.

Olo on epätodellinen.

Yksinkertaisuus

Kaiken voi tiivistää sanoiksi, jolloin asiasta tulee masentavan yksinkertaista. Pavarotti eli elämänsä nauttien hyvästä ruoasta. Pertti Pasanen syntyi vuonna 1930 ja kuoli vuonna 2001. Kaikki ihmiset ja asiat ovat sijoitettavissa johonkin yksinkertaiseen lauseeseen, joka kertoo oleellisen. Ihmiset, eliöt, asiat tai mikään muukaan ei ole tässä maailmassa mitään. Millään ei ole syvempää merkitystä. Kun euron kolikko halkaistaan, saadaan halkaistu euron kolikko. Kun ihminen kuolee, saadaan kuollut ihminen. Tuskastuttavinta vain on, ettei näitä sanojen raameja voi päästä pakoon. Asia on aina yksinkertainen, muutamalla sanalla arkistoitava. Olo on yksinkertainen.

Mitä sitten

Menee hermot tähän helvetin paskaan. Ei tässä maailmassa ole mitään tekemistä. Ei jaksa kiinnostua mistään. Kaikki tuntuu turhalta. Rakkaus on rakkautta, nälkä on nälkää, suru on surua, kuolema on kuolemaa ja mitä sitten. Olo on yhdentekevä.

Niin, enkä pystynyt olemaan muu kuin oma itseni (vastaus edelliseen viestiini).

Irti rajoista

Haluan oppia käsittelemään ihmisiä uudella tavalla. Tehdä heidät iloisiksi, niin että he haluavat olla seurassani, ja pitää hauskaa kanssani. Haluan päästä irti tästä kaikesta. Alkoholi näyttäisi tekevän sen joillekin hetkellisesti, kääntöpuolena normaalitila ei enää vaikutakaan parhaalta tietoisuuden asteelta. Onnistuisinko itse muokkaamaan tietoisuuttani tietoisesti, ilman ulkopuolisia aineita?

Aion kokeilla muutaman päivän päästä, miten onnistun. Yritän päästä irti omasta itsestäni hetkeksi. Tapahtuneesta kerron seuraavalla kerralla. Olo on jännittynyt.

Ps. Meikkaus ei ollut alaani.