Tunne

Sinisilmäinen seitsemän. Heh. Keltainen on ilon väri. Keltainen leikkimässä pikkulapsen kanssa. Pelottavaa. Lyhennettyjä ihmisääniä. Hyppy uimahallin kaiteelta. Adrenaliini. Elon tunne. Elon laskuoppi. Heh. Palaa jäämättä.

Viisi
Neljä
Kolme
Kaksi
Violetti

Rousseaun punaiset käärreliinat ja hämmästyksestä hirnuvat oriit. Ritarillinen ote naiseen, miekka rinnassa. Uutuuttaan hohtavat hevosenkengät kelpaisivat ihmisillekin. Muoti. Älä saarnaa ellet ole kuollut. Varo lähettiä. Käärö, ja ohi.

Rajallinen vapaus

Saamme ajatella mitä haluamme. Mutta jos poikkeamme paljoa yleisesti hyväksytyistä ajatusmalleista, olemme eroavia. Monesti liiallinen erilaisuus määritellään jo sairaudeksi, mutta jollei eroavaisuus sinänsä ole sairaus, se antaa hyvät edellytykset sairauden kehittymiseen. On pyrittävä kohti yhteiskuntamme keskikohtaa, jossa ruoho on vihreätä ja ihmiset ovat tavallisia. Mutta jos aiomme hairahtua pallon toiselle puolelle, on ymmärrettävä ettei valintaa tule ymmärtämään moni.

Missä ruoho on vihreintä, on helppoa ja onnellista elää muiden iloisten ihmisten seurassa. Mutta kun käy niin kaukana vihreydestä kuin on mahdollista, niin että vain harva auringonsäde tavoittaa silmäsi, voit nähdä pallon toiselle puolelle. Voit huomata ettei vihreä ruoho ole elämän välttämättömyys. Pallon toisella puolella on vain harvoja ihmisiä, mutta he puhuvat samaa kieltä kanssasi. Mitä lähempänä reunaa olet, sitä kauempana olet kummankin pallonpuoliskon ihmisistä. Olet yksin. Perillä olet kaltaistesi seurassa, ja he pitävät toisen pallonpuoliskon ihmisiä etäisinä.

Tietoisuuden olemassaolosta

Oletetaan ettei sielua ole. Koostun atomeista. Jos minut kootaan myöhemmin jollain ajanhetkellä uudestaan, olenko sama ihminen? Jos en ole, silloin oletetaan olemassa olevan jotain muutakin kuin materiaa. Vaikuttaako aika siihen, olenko sama ihminen? En koostuisi pelkästä materiasta, vaan minä olisin myös aika.

Oletetaan että sielu on olemassa. Olenko sama ihminen jos minut kootaan samoista palasista jossain eri ajanhetkessä? Jos en ole, mitä on tapahtunut? Sieluni on poistunut, ja on jossain eri ulottuvuudessa kuin minä itse, mutta kuka kontrolloi uutta fyysistä minääni silloin? On mielekästä olettaa että jokin toinen sielu kontrolloi kehoani, koska muuten ajaudumme hankaluuksiin teorian kanssa. Jos eri sielu on ottanut kehoni kodikseen, tietääkö sielu olevansa eri kehossa? Luultavasti ei tiedä. Missä vaiheessa sielu tiedostaa itsensä? Jos sielu tiedostaa itsensä vain siirtymävaiheessa kun ei ole missään kehossa, jos sellaista siirtymävaihetta on, koko sielun olemassaolon olettaminen on epämielekästä.

Jos taas olen sama ihminen kun minut kootaan eri ajanhetkessä, olenko kuolematon?

Kuun silta

Tummaan mekkoon pukeutunut nainen lipuu järven rantaan. Kuu luo siltansa järven pintaan ja surullisen kaunis nainen nostaa kasvojaan. Välähdys, ja tulinen kuun silta valaisee hämyisästi maalatun maiseman. Liekit tanssivat pehmeillä kasvoilla. Kyyneleet vierivät jo samettisen hameen kankaalla.

Nainen huutaa ilman syytä. Huulet avautuvat suudelman toivossa, ketään ei tule. Hän on yksin. Tuli on polttanut jäisen arven naisen sydämeen, hän ei enää tunne. Voimat loppuvat ja violetinsävyinen mekko leijalee maahan. Järvi ei pala, luonto on rauhoittunut. Kyyneleet täyttävät naisen tunteettomat kasvot. Kaikkialla on hiljaista.

Le Repet

"Hei matkasta pitää maksaa!". Ze loi ohuen katseen kuljettajan läpi. "Olen asunut tällä planeetalla yli kahdeksansataa vuotta, ja mielestäni siksi minun on oikeutettua saada matkustaa tämän kerran ilmaiseksi". Kuljettaja vastasi; "Pahoittelut", ja kaikki bussissa nousivat ylös, tekivät ristinmerkin ja rukoilivat Allahia. Kuljettaja painoi kaasun pohjaan ja kaikki nytkähtivät eteenpäin. Nykyään busseilla on vaarallista matkustaa, ihmiset eivät kykene enää hallitsemaan ajatuksiaan niin kuin ennen. Siksi rukoileminen on vastikään tullut pakolliseksi. Ze loi löyhän katseen matkustajiin. Zellä oli poikkeukselliset silmät. Hänen silmänsä olivat vaaleat, suorastaan valkoiset, mutta joissa oli keskellä silmää musta osio, jota reunusti ohut vaaleansininen rengas. Hän loi häkellyttävillä silmillään rauhan yhteen matkustajaan.

Le Repet oli tämä matkustaja nimeltään. Hän oli syntynyt köyhään perheeseen, mutta oli myöhemmin vaurastunut menettämällä kaiken rahallisen omaisuutensa. Nyt kuitenkin hänen rikkautensa oli kääntynyt häntä itseään vastaan. Hän ei saisi niin rikkaana kuin oli, matkustaa julkisessa bussissa. Mutta rukoilun lomassa hänen ajatuksensa harhautuivat valonnopeudella kulkevaan bussiin. Koska tämä oli mahdotonta, bussi tuhoutui. Tai ainakin näin uskotaan, koska tällaisista kadotuksen busseista ei ole sen jälkeen tehty havaintoja aistien avulla.

Bussin kadottua, matkustajat syntyivät. Le Repet syntyi galaksiseen sirkulariteettiin. Hän sai itsellensä galaksin jota kutsuttiin nimellä Frip-Levon. Le Repet viihtyi elämässään. Hän piti taidokkaasti Frip-Levonin epätasapainossa, säädellen auringoissa olevien vesisäteiden määrää. Vesisäteiden määrä oli tärkeää pitää oikeana, koska kuten kaikki tiedämme, väärin suunnattuina ne voivat taittaa valomolekyylit epätasaiseksi kimpuksi. Kimppu tuottaisi maailmankaikkeuteen trettofagastisen^e56 laajuisia kukkakuvioita, jotka laajetessaan ajaisivat ihmisiä ottamaan selvää ilmiön alkuperästä. Silloin Le Repet saattaisi paljastua Jumalaksi, jolloin hän palaisi elämään. Hänen olemassaolonsa olisi helpompaa eläväisenä, mutta sitähän Repet ei tiedä. Hän on vain galaksinsa tasapainottelija eikä Jumala. Jumala ei ohjaa mitään, vaan ohjaa kaikkea.

Eräänä ajanhetkenä Repet kohtasi kuitenkin ongelman. Hän näki takautuvasti oman eläväisen syntmäkuolemansa. Järjestelmässä oli virhe. Repet tajusi tämän. Jos hän keskittäisi kaiken tarmonsa tähän, kaikki saattaisi loppua. Tuntien vetoa valoon, hän kätteli ristiriitaa. Hän teki paholaisen kanssa sopimuksen. Galaksit alkoivat muodostaa linja-autoja.

Busseista tulikin repertuaareja hänen ranskalaiseen ravintolaansa, jonka hän avasi vuonna 1564 juuri ennen neljättä maailmansotaa. Hänen ravintolansa oli menestynyt hyvin, mutta ateisimin leviäminen oli syönyt maailman uskottavuutta. Ei ollut trendikästä uskoa mihinkään, niinpä myös itse maailma oli häviämässä. Mutta kuitenkin kasvien juuret olivat jo vuosisatojen ajan juurtuneet maaperään ja sitoneet maa-aineksen paikoilleen, niinpä Le Repetkin haudattiin hänen kuolemansa viimeisenä päivänä.

Ikuisuus

Mietin mikä vuosi nyt on. Paperiin kirjoitan automaattisesti 2008, vuosi on luultavasti 2008. Mutta vuosi on vain lukuja. Me elämme tavaramaailmassa, jossa on aika on olemassa. Kunpa voisimme siirtyä ajasta ikuisuuteen ja tavaroista ajatuksiin. Sekaisuus ja suru valtaavat mielen. Tavaroideni päällä on pölyä. Mutta vain tavarani ovat pölyssä, en minä itse. Muiden tavarat ovat puhtaita, mutta he itse ovat pölyssä. Mutta sillä ei ole väliä, elämme tavaramaailmassa. Kun tavarat ovat puhtaita, he myös itse ovat puhtaita.

Näen valveunta. Mutta jos unessa ymmärtää näkevänsä unta, on vaikea käsittää pystyvänsä lentämään. Elän valveunessa. Elän ikuisuudessa. Elän ajatuksissa. Muut käskevät puhdistamaan pölyt tavaroideni päältä, mutta en tottele, koska tiedän olevani valveunessa. Mutta koska elän valveunta, tiedän myös että muut ovat vielä tiedostamattomia unestaan.

Ajalla ei ole väliä, jos siirtyy ajattomaan ikuisuuteen. Mutta kaupassa ei myydä ikuisuutta, vain nykyisyyttä. Musiikki sekoittuu ajatuksiini ja siirtyy ikuisuuteen. Ajatuksistani tuleekin taustamusiikkia musiikille.

En voi siirtää syvällisimpiä tuntemuksia paperille, koska ne ovat jo ikuisuudessa. Ikuisuus on vain päässäni.