Taistelu absolutismia vastaan

Absolutismista alkaa tulla riesa. Luontevasti käyttäytyminen on vaivalloista, jos puheaihe porukassa tai kaksin siirtyy alkoholiin tai baareihin. Kannattaako mainita olevansa absolutisti? Yleensä en mainitse, jos ihmiset ovat minulle jokseenkin tuntemattomia. Pidän monesti ajatukseni omana tietonani, niin myös absolutismini. Mutta havahduin jokin aika sitten siihen, että asiasta vaikeneminen ei välttämättä ole paras ratkaisu. Seuraavalla kerralla kun ihmiset eivät tiedä absolutismistani, voisin mainita siitä ja jatkaa keskustelua jollakin kysymyksellä koskien baareja tai juomia, mutta asettaen kysymyksen positiivisesti. Katsotaan miten käy.

Lisäksi tuntuu olevan hankalaa löytää ikäisteni seurasta kohtuudella juovia tai mieluiten juomattomia. Ja mitä muuta voi tehdä porukassa kuin ryypätä? En osaa kuvitella mitä muuta ihmiset tekevät vapaa-ajallaan. Ryyppäävät porukassa ja ovat itsekseen?

Olo on lohduton.

Niin kuin aina

Hänen ihonsa on pehmeä, sileä, hento.
Hänen hiuksensa ovat silkkiäkin hienommat, arvokkaasti laskeutuvat.
Hänen silmänsä huokuvat lämpöä ja rakkautta.
Hän on rakastettava.
En koskaan kosketa hänen ihoaan, hiuksiaan tai katso hänen silmiinsä tarkoituksella.
Pelkään, en koskaan osoita rakkauttani.

Hänet lasketaan pehmustettuun arkkuun. Sinne hän katosi, jonnekin.

Nyt on toinen arkku avoin. Minun vuoroni.
Itken.
Itken, niin kuin olen aina itkenyt.

Epämiellyttävät unet

Viime yönä näin taas unta joka oli pelottava. Kuvasin digikameralla videota joistakin kaivostunneleista, joissa oli vielä raiteet jäljellä, mutta jotka oli hylätty jo aikoja sitten. Toivoin saavani sattumalta tallennettua jotakin yliluonnollista. Vaikka videolle alkoi tallentua mitä pelottavimpia häivähdyksiä joistakin... olennoista, menin vielä yhteen tunneliin jossa oli täysin pimeää ja siellä videolle tallentui paljon kaikenlaisia epätodellisia olioita.

Uni juontaa juurensa kysymykseen, onko "yliluonnollista" olemassa. Olen tutkinut asiaa kauan, enkä tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Mutta selkeyttääkseni ajatuksiani, en usko mihinkään yliluonnolliseen, ennen kuin saan itse tarpeeksi hyvän yliluonnollisen olemassaolosta. Luin eräs päivä kirjastossa EVP:stä (Electronic Voice Phenomena), jota on esimerkiksi kasettinauhurilla tallennetut puheäänet, joita tallentaja ei ole kuullut tai tehnyt. Ollaan voitu osoittaa ettei kyse ole radiolähetyksistä, ja monesti äänet ovat tallentajalle tuttuja vainajien ääniä. Ilmiöstä löytyy joitakin hämmästyttäviä todisteita, mutten usko asiaan ennen kuin itse kokeilen sitä. Todennäköisesti tämä ja yliluonnollisen kohtaaminen yhdistyivät unessani.

Olen kauan halunnut ilmaista päässäni olevaa sekamelskaa sekä maailman sairautta jollain järkyttävällä tavalla. Jos uneni voisi muuttaa videoksi, se olisi varmasti lähellä sitä mitä haen.

Olo on kuin eläisi unessa.

Todellista unta

Elämästäni on tullut virtuaalista. Tai se on varmasti ollut jo kauan sitä, mutta virtuaalisuus tarjoaa oman maailmansa, jonka voi luoda aina uudestaan jos siinä tekee virheen. Uusi keskustelufoorumi, uusi nimimerkki, uusi peli, ne eivät ikinä lopu. Mutta virtuaalinen maine siinä missä maallinenkaan ei saa olla tavoittelemisen arvoista. Itse yritän hyödyntää virtuaalitodellisuutta tulevaisuuteni turvaamiseen sekä tiedonjanoni täyttämiseen, sekä joskus myös itseni toteuttamiseen. Tämä erkaannuttaa "todellisuudesta".

Huoneeni on sekainen. Olen huomannut että se on ollut niin kauan sekainen että en pidä sitä mitenkään kummallisena. Tämä on suhteellisen tavallista. Jos huoneessani ei paljoa ihmisiä käy, minun ei tarvitse pitää sitä siistinä. Ymmärrän maalaisjärjen, ja vähintään psykologian avulla, että ei ole suopeaa esitellä toisille sekaista huonetta. Mutta itseäni asia ei haittaa, koska en tiedosta sekaisuudesta olevan haittaa. Myös tukkani on sekainen, mutta sekaisuus voi olla trendikästä, toisin kuin likaisuus.

Tuntuu kuin eläisin unessa. Viime aikoina olen paneutunut yliluonnollisen tutkimiseen, onko siitä mitään todisteita jotka voivat itseni vakuuttaa. En ole edelleenkään päässyt puusta pitkälle, vaikka olen ollut koko ikäni kiinnostunut yliluonnollisesta. Ylä-asteella totesin länsimaisen tieteen olevan Totuus, niin kuin nykypäivän trendi on. Nykyään tilanne on toinen. Tunnen ihmisiä jotka pitävät minulle yliluonnollisia asioita tosina, enkä voi uskoa niin samanlaisten ihmisten kuin minä, uskovan ilman mitään todisteita minulle tuntemattomaan. Itselläni on harvoja todisteita länsimaisen tieteen ulkopuolelle ulottuvista ilmiöistä, enkä tiedä mitä uskoa. Tällainen vääntäminen irtaannuttaa väkisin todellisuudesta, enkä pidä sosiaalista kanssakäymistä välttämättömänä, se luo häiriöitä ajattelukehääni. Käytän sanaa 'kehä' siksi, etten päädy mietteissäni mihinkään, mutta toivon saavuttavani jotakin suurempaa.

Lopuksi totean harmikseni etten pysty meditoimaan. Pintaan nousee jatkuvasti ajatuksia, ja levottomuus on sietämätöntä. Rauha joka yliluonnolisesta vakuuttuneilla ihmisillä monesti tuntuu olevan, puuttuu minulta.

Olo on epätodellinen.