Valo ja pimeys, pimeys ja valo

Voiko pimeässä nähdä kauneuden
jota valossa ei näe
Voiko valossa nähdä kauneuden
jota pimeässä ei näe
Ovatko ne yhtä
niin kuin kaikki ovat
vai ovatko ne erillisiä

Hiljaisuus

Miksi liikkeestä jää jäljelle kuva,
mutta äänestä vain hiljaisuus

Erillään

Kun kävelee kadulla,
tuntuu kuin olisi erillään muista,
vaikka oletkin he,
ja he ovat sinä.

Kun lehti osuu kasvoihin,
se osuu häneen,
koskettamatta sinua.

Värit

Esineet ovat sen värisiä,
minkä värisiä ne yleensä ovat

Minä sairas, sinä sairas

Sairautta on kun on liian surullinen
Sairautta on kun on liian iloinen
Ja se vasta sairautta on kun joku muu huomaa sen

"Kuolema?"
- Ajan esittämä kysymys (luoja: ihminen)

Kun on joku muu

Mitä on se,
kuin itselle
olisi tapahtunut ne kaikki hirveydet
ja pyörii sängyllä,
pyörii sängyllä tuskasta

Muistilappu

Hei.

En ole varmaan ollut koskaan näin surullinen. En enää itsekään ymmärrä miksi. Joudun pidättämään kyyneleitä jatkuvasti vaikkei mitään ole tapahtunut.

Joskus mietin rekan alle jäämistä. Joskus mietin parvekkeelta hyppäämistä. En uskalla mennä parvekkeelle, pelkään putoavani. Kuvittelen joskus olevani parvekkeella ja katselevani alas. Havahdun siihen että putoan vahingossa.

Ajatukseni ovat avunhuutoja. Mutta kukaan, jonka antaisin auttaa, ei tarjoa apua. Kaipaisin jonkun lähelleni. Mutta en ketä tahansa.

En jaksa.

Mutta silloin kun tuntuu taas niin hyvältä ja kaikki on niin ihanaa, mieti mitä tapahtuu. Jätä itsellesi aikaa ja tilaa ja tutki itseäsi.

Rakkaudella,

minä

Vaikka päätin toisin

Ei ymmärrä,
vaikea korjata

Ei näe,
vaikea katsella

Ei kuule,
vaikea ymmärtää

Lopussa,
vaikea yrittää

Suru,
vain on

Mitä elämä on

Se on sitä kun aurinko nousee ja laskee
Se on sitä kun herää ja nukkuu
Se on sitä kun tuntuu hyvältä ja sitten pahalta
Se on sitä kun nauraa ja sitten itkee
Se on sitä kun syntyy ja kuolee

Nyt tiedän

Nyt tiedän että se on olemassa
Se on todellakin olemassa
Sitä on niin vaikea kuvitella,
nyt

Mutta se on siellä jossakin,
ehkä tulee takaisin,
ehkä ei

Toivon,
mutta pelkään
ettei se tule

Koskaan

Ikinä

Ja se on raikasta

Sade piiskaa minua
vai piiskaanko minä sadetta

Kyllä, juuri niin
Sataa

Kulta

On kuilun partaalla, näkee että olet etäällä.

Mutta yhtäkkiä kun olet taas niin lähellä, huomaan itsekin avautuvani taas, tavalla jota ei ymärrä. Joku alkaa värittää maisemaa ja hetkessä kaikki näkyy taas väreissä. Myös sinä ja minä! Me hehkumme!

Rakas

Kaukana mutta niin lähellä

En ole tänään syönyt tai juonut mitään. Tai jos olen, hyvin vähän juonut tai nakertanut. Eilen tilanne oli sama.

Päätä särkee. Olen nukkunut vähän.

Alan ymmärtää miksi ihmiset tekevät itsemurhia.

Kun ei vaan jaksa.

Kuolema on tulevaisuutta

En halunnut pettyä itseeni. Petyin taas.
Tuntuu että kaikki on mennyt. Kaikki on yhdentekevää.

Haluaisin vain kuolla.
En jaksa.

Nyt veri

Nyt olen tässä.
Ja katson kuinka verta on kaikkialla.
Kuinka pelkäsinkään tätä.

Aequat omnis cinis

Torakka otti päättömän ruumiin etu- ja keskisormensa väliin. Hän kastoi varovaisesti kaulan mustepulloon.

Tärisevin sormin torakka kirjoitti paperille:
"Päätöntä."

Karambola

En päässyt pakoon, se oli siinä. Se oli siinä. Torakka. Pari kolme metriä pitkä ja korkea torakka.

Se tuli, ja näin kuinka sen raatelupihdit avautuivat. Huusin. Se tuli, avasi pihtinsä, tunsin kipua. Se näykkäisi jalastani vain pienen palasen. Itkin. Tärisin. Kohta se taas näykkäisi pienen palan. Itkin hallitsemattomasti ja sätkyin.

Verta valui kaikkialle, mutta torakka vain jatkoi näykkäilyä. Olin vihasta, surusta ja pelosta sekaisin. Huusin: "Helvetin paskiainen, puraise multa pää poikki niin että kaikki paska musta lentää niin vitusti! Puraise niin että selkäranka napsahtaa poikki ja tulee se vitun kuolema! Anna mennä, kaula auki! Pää poikki!"

Torakka katsoi hetken, ja ilmeettömästi puraisi pään poikki. Ruumiista valui mustaa verta. Se mutusteli hetken päätä ja vei sitten ruumiin ulos.

Rappusiin jäi musta vana. Ulkona se alkoi riepottaa päätöntä vartaloa ympäriinsä. Lumi värjäytyi mustaksi ja harmaan eri sävyihin. Kuinka ihastuttavaa.

Ruumis paiskaantui vasten auton etulasia.

Päätön ruumis auton nyt mustassa lasissa.
Kaunista.

Niin vitun kaunista.

Ihana maailma, muistan sen

Maailma näytti niin ihanalta ja olin onnellinen.

Nyt kyyneleet valuvat, oksettaa, pää on sekaisin ja tuntuu ettei millään ole enää mitään väliä.

Tiedän etteivät tunteeni tai kokemukseni ole ainutkertaisia. Todellisuudessa, olen hyvin onnekas.

Pelkään rakastamista, ettei käy niin kuin on käynyt. Ja antaa lopulta itsellensä luvan rakastaa. Luulee että koska se tunne on niin suuri, ettei se voi mennä kokonaan pois. Mutta sitten kun antaa itsellensä luvan, toinen ei enää tunne samaa... Eikä usko mitä tunnet tai sanot...

Olen niin loppu, niin rikki ja loppu.

Alas mustaan

Olen huomannut viime kuukausina värien katoavan. Ne katoavat kiihtyvällä tahdilla. Sydämeni törmäsi lujaa, pirstaloitui, ja nyt vajoaa. Vajoaa. Kaikki näyttää mustalta. Elämäni ihanimmat hetket menivät. Menivät. Nyt mustaa. Mustaa. Ja kuolema.

Se mikä sattuu, sattuu

Miksi, miksi... Miksi helvetissä olen tällainen. Kun rakastan, satutan. Tämä on aivan hirveää, epäinhimillistä, miten tällaista voi edes tapahtua... Monta kertaa... Aina...

Kuka olen? En tiedä, eikä tällä hetkellä kiinnosta vittuakaan, ei niin vitun saatana vittuakaan, olen niin vitun helvetin lopussa ja niin saatanan vihainen itselleni.

Odotettu, odottamaton vieras

Kuolema.

Taas

Viime kerralla kun tämä tapahtui, se sattui. Sattui niin paljon, että lupasin itselleni ettei sitä tapahdu enää koskaan. Ei koskaan.

Se tapahtui taas. Olen väsynyt itseeni. En jaksa enää itseäni.

Karkotan ihmiset ympäriltäni. Olen yksin. Olen niin helvetin yksin. Ja sattuu. Sattuu niin helvetisti.

Nyt alan ymmärtää miksi ihmiset voivat valita itsemurhan. Ei vain jaksa.

On yrittänyt tehdä niin paljon. On yrittänyt tehdä niin paljon. Niin paljon. Kenenkään muun eteen en voi ikinä tehdä näin paljoa. Mutta tämä ei riittänyt alkuunkaan. En jaksa. En jaksa, olen aivan lopussa.

Ainoa joka voisi nyt auttaa, on se kenet karkoitin.

Ehkä elämästäni tulee joskus vielä mukavaa tai siedettävää, mutta nyt siihen on vaikea uskoa.

Vaikken näe

Minusta otettiin pienenä verta
Sormenpäästä
Isä sanoi, katso lamppua
Katsoin

Sydämeeni viiltyi haava
Halki sydämen
Sanon itselleni, katso lamppua
Katson
Mutta tunnen kuinka veri valuu rinnastani