Karambola

En päässyt pakoon, se oli siinä. Se oli siinä. Torakka. Pari kolme metriä pitkä ja korkea torakka.

Se tuli, ja näin kuinka sen raatelupihdit avautuivat. Huusin. Se tuli, avasi pihtinsä, tunsin kipua. Se näykkäisi jalastani vain pienen palasen. Itkin. Tärisin. Kohta se taas näykkäisi pienen palan. Itkin hallitsemattomasti ja sätkyin.

Verta valui kaikkialle, mutta torakka vain jatkoi näykkäilyä. Olin vihasta, surusta ja pelosta sekaisin. Huusin: "Helvetin paskiainen, puraise multa pää poikki niin että kaikki paska musta lentää niin vitusti! Puraise niin että selkäranka napsahtaa poikki ja tulee se vitun kuolema! Anna mennä, kaula auki! Pää poikki!"

Torakka katsoi hetken, ja ilmeettömästi puraisi pään poikki. Ruumiista valui mustaa verta. Se mutusteli hetken päätä ja vei sitten ruumiin ulos.

Rappusiin jäi musta vana. Ulkona se alkoi riepottaa päätöntä vartaloa ympäriinsä. Lumi värjäytyi mustaksi ja harmaan eri sävyihin. Kuinka ihastuttavaa.

Ruumis paiskaantui vasten auton etulasia.

Päätön ruumis auton nyt mustassa lasissa.
Kaunista.

Niin vitun kaunista.