Ihana maailma, muistan sen

Maailma näytti niin ihanalta ja olin onnellinen.

Nyt kyyneleet valuvat, oksettaa, pää on sekaisin ja tuntuu ettei millään ole enää mitään väliä.

Tiedän etteivät tunteeni tai kokemukseni ole ainutkertaisia. Todellisuudessa, olen hyvin onnekas.

Pelkään rakastamista, ettei käy niin kuin on käynyt. Ja antaa lopulta itsellensä luvan rakastaa. Luulee että koska se tunne on niin suuri, ettei se voi mennä kokonaan pois. Mutta sitten kun antaa itsellensä luvan, toinen ei enää tunne samaa... Eikä usko mitä tunnet tai sanot...

Olen niin loppu, niin rikki ja loppu.