Suomalaiset juhlapäivät ovat ikimuistoisia. Silloin saa hyvällä syyllä vetää kunnon kännit. Ryypätä voi milloin huvittaa, siksi olisikin parempi että humaltuminen keskitettäisiin juhlapäiville. Alkoholin runsas käyttö olisi hyväksyttävää juhannuksena, vuoden vaihtuessa, syntymäpäivänä, pääsiäissunnuntaina, adventtiaattona, maanantai-Aadamina ja pikkelssi-perjantaina. Myös tuleva vappu soveltuu mainiosti kännien vetämiseen. Vapusta tulevat mieleen viinan ohella myös valkolakit, jolloin kaikki ylioppilaat saavat vetää lätsänsä päähän. Mutta löytyykö joka vappu toistuvalle lakkivillitykselle mitään loogista syytä?
1. "Se on tapa. Käyttäköön lakkiaan ken tahtoo, ei siitä ole haittaa kenellekään."
Lakin käytön voi tulkita kahdella eri tavalla:
1. Meitä valkohattuisia on aivan älytön määrä, me tarvitsemme lisää hatuttomia!
2. Käykää lukio, saatte lakin ja voitte liittyä meihin!
Maassamme on ammatillisen koulun käyneistä huutava pula työmarkkinoilla, siksi vaihtoehto 2. on vahingollinen yhteiskunnalle. Jos käyttö perustuisi syyhyn 1, silloin tiedottaminen ei ole mennyt nappiin. Tälloin lakin käyttäminen on perusteetonta, eikä asiaa voi perustella tavanmukaisuudella.
2. "Ainoa hetki vuodesta kun lakkia voi käyttää."
Valkopipo on muina vuodenpäivinä älytön vehje, mutta yhtenä päivänä vuodessa siitä tulee suotava päähine. Ei ole vihreää hankkia sellaista vaatekappaletta, jota voi käyttää vain kerran vuodessa, jolloin pärjää ilmankin. Eri asia ovat juhliin hankittavat asusteet joita voi käyttää monesti, ja joiden puutteesta on haittaa itselleen ja muille.
Miksi tällainen keksintö on siis hankittu? Tilanne jossa karvalakkia tarvitaan on lakittamistilaisuus, josta ei ole suotavaa jäädä pois ilman pätevää syytä. Myös ylioppilaskuvat on otettava hatun kanssa. Valkolakkeilulle ei siis ole olemassa loogista syytä, vaan lakki on hankittava, koska sellainen on tapa. Tästä tavasta on mahdollista irtautua kasvojaan menettämättä.
Ratkaisu ovat vuokrattavat valkolippikset tai lainaaminen. Lakittaminen, ylioppilaskuvat ja juhlat sujuvat mallikkaasti ilman ihmetystä. Vappuna lakin puuttumisen voi perustella yhteiskunnallisesti hyväksyttävästi sen häviämisellä. Lakin voivat myös kadottaa jo sen omaavat.
maanantai 21. huhtikuuta 2008
Tietoisesti sairas
Psyykkisesti sairas oleva ihminen voi tiedostaa sairautensa. Tämä on mielenkiintoinen tilanne.
Fyysinen sairaus on helppo todeta. Käteni on murtunut, siihen sattuu eikä käteni liiku. Käsi ei ole terve. Se pitää parantaa. Halu itsensä paranemisesta on luonteva, koska käden murtumisesta ei ole kuin haittaa. En ole tavannut ihmisiä, joista murtunut käsi olisi hyödyllinen. He eivät halua pitää kättä murtuneena, koska ehjä käsi on parempi ratkaisu.
Psyykkinen sairaus on vaikea todeta, niin muiden kuin sairaankin. Ulkopuolinen tarkkailija voi todeta sairauden ulkoisesta käytöksestä. Mutta mistä psyykkisesti sairas voi ymmärtää olevansa sairas? Ehjällä kädellä voi nostaa esineitä, käteen ei satu, ja on käytännöllisempi omata ehjä käsi kuin rikkonainen. Ajatusmaailma havaitsee käden sairauden, mutta mistä ajatus itse huomaa olevansa sairas?
Ensimmäinen aste on, kun huomaa ajattelunsa tuottavan selkeää haittaa itselleen. Kuten vainoharhaisuus. Murtunut käsi on sairas, koska siihen sattuu ja se on epäkunnossa. Mielen sairauden voi huomata esimerkiksi rikkinäisestä kädestä. Jos käsi on murrettu tahallisesti omasta toimesta, silloin ajatuksen täytyy olla sairas. Ajatus on tuottanut pahoinvointia. Toinen vaihe seuraa, kun huomaa ajattelun olevan pakkomielistä. Jotta ymmärtää olevansa henkisesti sairas, on vielä lopuksi ymmärrettävä ettei omaa ajattelumaailmaa kykene muuttamaan vaikka olisi siihen halukas.
Jos sairauden toteaa ulkopuolinen, on mahdollista ettei henkilö ymmärrä tuottavansa harmia itselleen sairaudellaan. Silloin on mahdotonta parantua. Jos ihminen kuitenkin ymmärtää voivansa pahoin, totesi sen hän itse tai ei, on mahdollista ettei sairaudesta paraneminen silti toteudu.
Pelkään jonkun tulevan nurkan takaa ja nappaavan lompakkoni, mutta pelkoni ei ole turhaa. Kukaan ei pääse varastamaan lompakkoani, jos olen koko ajan varuillani. Tämä on totta. Mutta on myös totta, että elämäni vaikeutuu monin tavoin jos kiinnitän huomioni vain lompakkooni. Siis tietoisesti psyykkisesti sairaalla ihmisellä arviontikyky ja looginen päättely heikentyvät. He eivät näe suurta kuvaa. Pelkkä sairauden tiedostaminen ei siis riitä. Paranemisen halun täytyy herätä. Jos sairaana oleminen on hyödyllisempää kuin terveenä oleminen, ei ole perusteltua tervehtyä.
Viimeisessä tapauksessa ihminen on ymmärtänyt olevansa sairas ja haluavansa parantua, muttei parane. Näissä tapauksissa biologialla on suurempi osuus kuin muissa tapauksissa, mutta jätämme sen huomiotta. Esimerkiksi murhaamisenhimoa sinällään on vaikea selittää, jollei vedota biologisiin syihin.
Miksi haluat murhata? En tiedä. Äänet käskevät minua tekemään niin. Mutta en halua kuulla niitä ääniä tai murhata. Haluan parantua.
Tällaisessa tapauksessa mieleeni tulee vain, että ihminen on alkanut itse kehittää omia virikkeitään tylsyyden tilalle, joista psyyke sairastuu. Tähän yksi ratkaisu voi olla virikkeiden tarjoaminen, jottei mielen tarvitse enää itse luoda omia virikkeitään tyhjästä. Toinen vaihtoehto ovat traumat tai tapahtumat jotka ovat laukaisseet murhanhimon. Ja kolmas vaihtoehto on selittämätön syy. Kaksi viimeistä vaihtoehtoa ovat ratkaisua vailla, niihin logiikan keinoin ei ole mahdollista saada ratkaisua.
Fyysinen sairaus on helppo todeta. Käteni on murtunut, siihen sattuu eikä käteni liiku. Käsi ei ole terve. Se pitää parantaa. Halu itsensä paranemisesta on luonteva, koska käden murtumisesta ei ole kuin haittaa. En ole tavannut ihmisiä, joista murtunut käsi olisi hyödyllinen. He eivät halua pitää kättä murtuneena, koska ehjä käsi on parempi ratkaisu.
Psyykkinen sairaus on vaikea todeta, niin muiden kuin sairaankin. Ulkopuolinen tarkkailija voi todeta sairauden ulkoisesta käytöksestä. Mutta mistä psyykkisesti sairas voi ymmärtää olevansa sairas? Ehjällä kädellä voi nostaa esineitä, käteen ei satu, ja on käytännöllisempi omata ehjä käsi kuin rikkonainen. Ajatusmaailma havaitsee käden sairauden, mutta mistä ajatus itse huomaa olevansa sairas?
Ensimmäinen aste on, kun huomaa ajattelunsa tuottavan selkeää haittaa itselleen. Kuten vainoharhaisuus. Murtunut käsi on sairas, koska siihen sattuu ja se on epäkunnossa. Mielen sairauden voi huomata esimerkiksi rikkinäisestä kädestä. Jos käsi on murrettu tahallisesti omasta toimesta, silloin ajatuksen täytyy olla sairas. Ajatus on tuottanut pahoinvointia. Toinen vaihe seuraa, kun huomaa ajattelun olevan pakkomielistä. Jotta ymmärtää olevansa henkisesti sairas, on vielä lopuksi ymmärrettävä ettei omaa ajattelumaailmaa kykene muuttamaan vaikka olisi siihen halukas.
Jos sairauden toteaa ulkopuolinen, on mahdollista ettei henkilö ymmärrä tuottavansa harmia itselleen sairaudellaan. Silloin on mahdotonta parantua. Jos ihminen kuitenkin ymmärtää voivansa pahoin, totesi sen hän itse tai ei, on mahdollista ettei sairaudesta paraneminen silti toteudu.
Pelkään jonkun tulevan nurkan takaa ja nappaavan lompakkoni, mutta pelkoni ei ole turhaa. Kukaan ei pääse varastamaan lompakkoani, jos olen koko ajan varuillani. Tämä on totta. Mutta on myös totta, että elämäni vaikeutuu monin tavoin jos kiinnitän huomioni vain lompakkooni. Siis tietoisesti psyykkisesti sairaalla ihmisellä arviontikyky ja looginen päättely heikentyvät. He eivät näe suurta kuvaa. Pelkkä sairauden tiedostaminen ei siis riitä. Paranemisen halun täytyy herätä. Jos sairaana oleminen on hyödyllisempää kuin terveenä oleminen, ei ole perusteltua tervehtyä.
Viimeisessä tapauksessa ihminen on ymmärtänyt olevansa sairas ja haluavansa parantua, muttei parane. Näissä tapauksissa biologialla on suurempi osuus kuin muissa tapauksissa, mutta jätämme sen huomiotta. Esimerkiksi murhaamisenhimoa sinällään on vaikea selittää, jollei vedota biologisiin syihin.
Miksi haluat murhata? En tiedä. Äänet käskevät minua tekemään niin. Mutta en halua kuulla niitä ääniä tai murhata. Haluan parantua.
Tällaisessa tapauksessa mieleeni tulee vain, että ihminen on alkanut itse kehittää omia virikkeitään tylsyyden tilalle, joista psyyke sairastuu. Tähän yksi ratkaisu voi olla virikkeiden tarjoaminen, jottei mielen tarvitse enää itse luoda omia virikkeitään tyhjästä. Toinen vaihtoehto ovat traumat tai tapahtumat jotka ovat laukaisseet murhanhimon. Ja kolmas vaihtoehto on selittämätön syy. Kaksi viimeistä vaihtoehtoa ovat ratkaisua vailla, niihin logiikan keinoin ei ole mahdollista saada ratkaisua.
torstai 3. huhtikuuta 2008
Totta vai faktaa?
Tänään ajatellessani kuinka perusteettomasti eläinrakkaat ihmiset luovat eläimilleen kaikenlaisia kykyjä, kuten vaikkapa tietoisuuden, huomasin ajattelussani jotakin mielenkiintoista. Jos väitetään että koiralla väitetään olevan tietoisuus omasta itsestään ja teoistaan samalla tavalla kuin ihmisellä, suurin osa ihmisistä varmastikin toteaisi väitteen vääräksi. Itse ajattelen ettei asian voida todeta olevan kummallakaan tavalla. Näin ajattelen jokaisessa asiassa jota ei voida todistaa saumattomasti.
Tämän näkökulman hankaluus kuitenkin kiteytyy siihen, ettei maailmasta saamamme tieto ole milloinkaan täydellistä. Silloin täydellisen ratkaisun tekeminen on mahdotonta, parhaan ratkaisun voi tehdä yhdistämällä kaikki tekijät, ja tekemällä tilastollisesti parhaan ratkaisun. Mitä enemmän tekijöitä osaa huomioida, sen tarkempi arvio on. Tekijöiden objektiivinen arviointi on mahdotonta, mutta myös siinä on noudatettava tilastollista todennäköisyyttä, jotta parhaaseen objektiiviseen arvioon muuttujista voidaan päästä.
Verrataan maailmaa pokeriin. Maailma on monimutkaisempi verrattuna pokeriin, mutta näissä kummassakin pelissä voittaa eniten se, joka osaa käsitellä puutteellisia tiedon palasia taitavimmin. Olen itse päässyt siihen vaiheeseen, että huomaan erittäin todennäköisissä asioissa ne aukot, jotka luulisin monien muiden jättävän huomiotta. Mutta tämä ei ole minulle juurikaan hyödyksi, sillä vain erittäin harvoin kannattaa huomioida näkymättömän pieni yksityiskohta, ja jättää huomiotta kaikki muu.
Hyötynä kaiken kyseenalaistavasta ajattelutavasta on, etteivät itsestäänselvät asiat ole enää itsestäänselviä. Kaikkea voi epäillä. Toinen ilmiselvä hyöty on, että lähes mahdoton on mahdollista tapahtua. Ja silloin kun se tapahtuu, se ei tule minulle yllätyksenä. Ja kun kaikista mahdollisista asioista huomioidaan kaikki epätodennäköisyydet, epätodennäköisyyksistä kasvaa ainakin enemmän todennäköinen vaihtoehto kuin jostakin epätodennäköisyydestä yksinään.
Olen oppinut käyttämään epätäydellistä informaatiota, ja teen monesti mielestäni keskiarvoisesti harkittuja valintoja, vaikka pääasiassa etsinkin epäkohtia. Maailmassa ei pärjää, jos ei osaa käsitellä asioiden palasia. Minun kannattaa keskittyä suuren kuvan näkemiseen, jotta voin tehdä jatkossa tehokkaampia ratkaisuja, muttei jättää huomiotta miltei mahdottomia ratkaisuja.
Koiralla ei ole tietoisuutta samalla tavalla kuin ihmisellä.
Tuntuu oudolta väittää todeksi jotakin epäeksaktia. Tästä lähin käytän mielessäni sanaa fakta, jos tarkoitan sellaista asiaa joka on mielestäni kiistatta totta. Sanaa totta käytän tästä lähtien jos asia on todennäköisesti totta, mutta sisältää epätodennäköisempiä ratkaisuja. Asiaan liittyvät vielä termien eri tasot, mutta sitä tarvitsee miettiä myöhemmin.
Tämän näkökulman hankaluus kuitenkin kiteytyy siihen, ettei maailmasta saamamme tieto ole milloinkaan täydellistä. Silloin täydellisen ratkaisun tekeminen on mahdotonta, parhaan ratkaisun voi tehdä yhdistämällä kaikki tekijät, ja tekemällä tilastollisesti parhaan ratkaisun. Mitä enemmän tekijöitä osaa huomioida, sen tarkempi arvio on. Tekijöiden objektiivinen arviointi on mahdotonta, mutta myös siinä on noudatettava tilastollista todennäköisyyttä, jotta parhaaseen objektiiviseen arvioon muuttujista voidaan päästä.
Verrataan maailmaa pokeriin. Maailma on monimutkaisempi verrattuna pokeriin, mutta näissä kummassakin pelissä voittaa eniten se, joka osaa käsitellä puutteellisia tiedon palasia taitavimmin. Olen itse päässyt siihen vaiheeseen, että huomaan erittäin todennäköisissä asioissa ne aukot, jotka luulisin monien muiden jättävän huomiotta. Mutta tämä ei ole minulle juurikaan hyödyksi, sillä vain erittäin harvoin kannattaa huomioida näkymättömän pieni yksityiskohta, ja jättää huomiotta kaikki muu.
Hyötynä kaiken kyseenalaistavasta ajattelutavasta on, etteivät itsestäänselvät asiat ole enää itsestäänselviä. Kaikkea voi epäillä. Toinen ilmiselvä hyöty on, että lähes mahdoton on mahdollista tapahtua. Ja silloin kun se tapahtuu, se ei tule minulle yllätyksenä. Ja kun kaikista mahdollisista asioista huomioidaan kaikki epätodennäköisyydet, epätodennäköisyyksistä kasvaa ainakin enemmän todennäköinen vaihtoehto kuin jostakin epätodennäköisyydestä yksinään.
Olen oppinut käyttämään epätäydellistä informaatiota, ja teen monesti mielestäni keskiarvoisesti harkittuja valintoja, vaikka pääasiassa etsinkin epäkohtia. Maailmassa ei pärjää, jos ei osaa käsitellä asioiden palasia. Minun kannattaa keskittyä suuren kuvan näkemiseen, jotta voin tehdä jatkossa tehokkaampia ratkaisuja, muttei jättää huomiotta miltei mahdottomia ratkaisuja.
Koiralla ei ole tietoisuutta samalla tavalla kuin ihmisellä.
Tuntuu oudolta väittää todeksi jotakin epäeksaktia. Tästä lähin käytän mielessäni sanaa fakta, jos tarkoitan sellaista asiaa joka on mielestäni kiistatta totta. Sanaa totta käytän tästä lähtien jos asia on todennäköisesti totta, mutta sisältää epätodennäköisempiä ratkaisuja. Asiaan liittyvät vielä termien eri tasot, mutta sitä tarvitsee miettiä myöhemmin.
tiistai 1. huhtikuuta 2008
Naisen simulointi
Tänään bussissa yritin eläytyä olemaan nainen. Yritin jotenkin ymmärtää millaista olisi olla nainen, noin biologisesti, enkä onnistunut siinä kovin hyvin. Jos olisin nainen, olisin itse haluni kohde. En saanut ajatteluani käännettyäni niin että miehet olisivat alkaneet tuntua viehättäviltä. Aina kun mietin mikä olen, huomasin että haluni kohdistuivat siihen mikä kuvittelin olevani. En sisäistänyt naisen roolia. Näin ollen lähes kaikki jäi ymmärtämättä, lukuunottamatta mitä maalaisjärjellä ei olisi ymmärrettävissä. Yritetään vielä uudemman kerran, katsotaan miten käy.
Olo on sukupuoliton.
Olo on sukupuoliton.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
