Tietoisesti sairas

Psyykkisesti sairas oleva ihminen voi tiedostaa sairautensa. Tämä on mielenkiintoinen tilanne.

Fyysinen sairaus on helppo todeta. Käteni on murtunut, siihen sattuu eikä käteni liiku. Käsi ei ole terve. Se pitää parantaa. Halu itsensä paranemisesta on luonteva, koska käden murtumisesta ei ole kuin haittaa. En ole tavannut ihmisiä, joista murtunut käsi olisi hyödyllinen. He eivät halua pitää kättä murtuneena, koska ehjä käsi on parempi ratkaisu.

Psyykkinen sairaus on vaikea todeta, niin muiden kuin sairaankin. Ulkopuolinen tarkkailija voi todeta sairauden ulkoisesta käytöksestä. Mutta mistä psyykkisesti sairas voi ymmärtää olevansa sairas? Ehjällä kädellä voi nostaa esineitä, käteen ei satu, ja on käytännöllisempi omata ehjä käsi kuin rikkonainen. Ajatusmaailma havaitsee käden sairauden, mutta mistä ajatus itse huomaa olevansa sairas?

Ensimmäinen aste on, kun huomaa ajattelunsa tuottavan selkeää haittaa itselleen. Kuten vainoharhaisuus. Murtunut käsi on sairas, koska siihen sattuu ja se on epäkunnossa. Mielen sairauden voi huomata esimerkiksi rikkinäisestä kädestä. Jos käsi on murrettu tahallisesti omasta toimesta, silloin ajatuksen täytyy olla sairas. Ajatus on tuottanut pahoinvointia. Toinen vaihe seuraa, kun huomaa ajattelun olevan pakkomielistä. Jotta ymmärtää olevansa henkisesti sairas, on vielä lopuksi ymmärrettävä ettei omaa ajattelumaailmaa kykene muuttamaan vaikka olisi siihen halukas.

Jos sairauden toteaa ulkopuolinen, on mahdollista ettei henkilö ymmärrä tuottavansa harmia itselleen sairaudellaan. Silloin on mahdotonta parantua. Jos ihminen kuitenkin ymmärtää voivansa pahoin, totesi sen hän itse tai ei, on mahdollista ettei sairaudesta paraneminen silti toteudu.

Pelkään jonkun tulevan nurkan takaa ja nappaavan lompakkoni, mutta pelkoni ei ole turhaa. Kukaan ei pääse varastamaan lompakkoani, jos olen koko ajan varuillani. Tämä on totta. Mutta on myös totta, että elämäni vaikeutuu monin tavoin jos kiinnitän huomioni vain lompakkooni. Siis tietoisesti psyykkisesti sairaalla ihmisellä arviontikyky ja looginen päättely heikentyvät. He eivät näe suurta kuvaa. Pelkkä sairauden tiedostaminen ei siis riitä. Paranemisen halun täytyy herätä. Jos sairaana oleminen on hyödyllisempää kuin terveenä oleminen, ei ole perusteltua tervehtyä.

Viimeisessä tapauksessa ihminen on ymmärtänyt olevansa sairas ja haluavansa parantua, muttei parane. Näissä tapauksissa biologialla on suurempi osuus kuin muissa tapauksissa, mutta jätämme sen huomiotta. Esimerkiksi murhaamisenhimoa sinällään on vaikea selittää, jollei vedota biologisiin syihin.

Miksi haluat murhata? En tiedä. Äänet käskevät minua tekemään niin. Mutta en halua kuulla niitä ääniä tai murhata. Haluan parantua.

Tällaisessa tapauksessa mieleeni tulee vain, että ihminen on alkanut itse kehittää omia virikkeitään tylsyyden tilalle, joista psyyke sairastuu. Tähän yksi ratkaisu voi olla virikkeiden tarjoaminen, jottei mielen tarvitse enää itse luoda omia virikkeitään tyhjästä. Toinen vaihtoehto ovat traumat tai tapahtumat jotka ovat laukaisseet murhanhimon. Ja kolmas vaihtoehto on selittämätön syy. Kaksi viimeistä vaihtoehtoa ovat ratkaisua vailla, niihin logiikan keinoin ei ole mahdollista saada ratkaisua.