Syvemmälle

Olen vuosikaudet kaivannut läheisyyttä. Tyttöystäviä minulla on ollut muutamia, mutta suhteiden kesto on ollut lyhyt. En ole päässyt tutustumaan heihin kunnolla eivätkä he minuun.

Tulin äsken lenkiltä, joku oli loukkaantunut. En nähnyt kuin ambulanssin, mutta se sai tutun tunteen heräämään minussa. Ehkä joku ikäiseni tyttö on loukkaantunut, tai kuollut. Jos hän kuoli, ja eli elämänsä onnellisena, minua ei juuri harmita. Mutta jos tyttö oli yksinäinen tai sairas, minussa herää syvä suru. Jos me kaksi olisimme tavanneet, kaikki voisi olla hänen elämässään toisin. Minulla on niin paljon annettavaa muille. En vain osaa antaa sitä.

En tiedä olisinko onnellinen jos olisin yhdessä aidosti rakastamani tytön kanssa. Olen pohtinut miksen voi olla onnellinen jo nyt. Luulen osan kuvitelmastani johtuvan yhteiskunnasta, rakkaudesta ollaan tehty onnellisuuden absoluuttinen lähde. Uskon erakkojen olevan onnellisia. Tai ainakin onnellisempia kuin ollessaan muiden seurassa, muuten he eivät eristäytyisi. Korkeimman onnellisuuden tason voi saavuttaa vapautumalla rakastamisen tarpeesta. Kun vapautuu elämänjanosta, ei enää voi murehtia kuolemaakaan. Budhhalaisuus on lähellä ajatuksiani. Jos vapaudut elämänhalusta, onnellisuus valtaa kehosi. Olet jo perillä.

Olo on yksinäinen.